30 August 2014

It wasn't so hard to cross that street after all

Välillä mä mietin, että onko nyt oikeasti, vihdoinkin mun aika olla onnellinen.
Voiko tämä olla todellista?
Voiko elämä vaan antaa näin paljon hyvää?

Mulla on omat ennakkoluuloni, mutta onko se muka yllättävää.
Aina kun mä olen saanut olla onnellinen, se on viety multa pois.
Onnellisuus.
Aina elämä antaa, kivasti antaa mun velloa siinä hetken jos toisenkin.
Sitten se päättää, että "nope, ei, ei ikuista onnellisuutta sulle."

Mutta ehkä siltä on vain jäänyt lause kesken.
"Ei ikuista onnellisuutta sulle, tänään."

Joskus mä uskon kohtaloon.
Joskus mä haluan uskoa sellaiseen asiaan, joka johdattelee oikeille teille.
Lainatakseni viisasta John Lockea, "Everything happens for a reason."

Siihen mä uskon, kaiken tarkoitukseen.
Kaikki, mitä maailmassa tapahtuu, on tarkoitettu menevän juuri niin.
Tai ainakin niin mä haluaisin kovasti uskoa.

Maailma on niin paska paikka, että välillä mietin kohtalon olevan vittumainen.
Ja typerä, koska se antaa kaiken paskan tapahtua.
Mutta sateen jälkeenhän paistaa aurinko, eikö?

Oh well..
Miksi nämä ajatukset tulee aina öisin?

Kyllä mä uskon, että nyt on mun aika olla vähän pidempään olla onnellinen.
Kohtaloon uskomisesta en ole ihan niin varma.

No comments:

Post a Comment